tiistai 28. elokuuta 2012

Oisko noin?

Usein politiikasta kuulee  lausuttavan kutakuinkin näin: "Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista", "Haluan mukaan politiikkaan, koska olen aina ollut kiinnostunut yhteisistä asioista".

Mitä nämä yhteiset asiat sitten oikein ovat? Todellisuudessa vain harvat asiat ovat pohjimmiltaan yhteisiä tai ainakin on varsin naiivia kuvitella, että politiikassa käsiteltävissä teemoissa kaikkien ihmisten edut olisivat aina yhtäläisiä. Kunnallisessa päätöksenteossa monesti ajatellaan, että perusterveydenhuolto koskettaa kaikkia. Tosiasia on, että työterveyshuolto ja omakustanteiset vakuutukset ovat luoneet varsin laajan joukon kansalaisia, joille perusterveydenhuollon ongelmat ovat todella kaukainen asia. Entäs sitten kun vaikkapa terveyskeskusta ollaan yksityistämässä? Kenen etu se on? Ketkä todellisuudessa hyötyvät yksityisestä päiväkodista? Kun yritys perustetaan tuottamaan peruspalveluja, sen tarkoitus on tuottaa myös taloudellista voittoa. Tämä on merkittävä ero yksityisesti tuotetun ja julkisen palvelun välillä - ei kuitenkaan ainut. Veronmaksajien rahoilla tuotettu palvelu yksityisessä yrityksessä on vedettävä niin tiukille, että siitä vielä lohkeaa rahat omistajille voitoksi.

Julkisessa keskustelussa yksityisten toimijoiden sanotaan tuottavan palvelut tehokkaasti. Kukapa rohkenisi vastustaa tehokkuutta? Tosiasiassa kyse on säästämisestä muun muassa palveluun käytettävistä resursseista tai henkilöstön palkkakuluista - voitto lohkaistaan siitä, mistä se kätevimmin irtoaa. Ennen olisi puhuttu riistosta, mutta se on nykyisin epämuodikasta.

Italialainen yhteiskuntateoreetikko Antonio Gramsci (1891-1937) on tunnettu erityisesti hegemonian käsitteen tuomisesta politiikan teoriaan. Kun puhutaan tehokkuudesta edellä mainutulla tavalla, se on kuulijasta ainoastaan järkevää. Keskusteluilmapiiri on sellainen, ettei tehokkuuttaa uskalleta tai edes huomata kyseenalaistaa. Tätä ilmapiiriä Gramsci kuvaa sanalla hegemonia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että politiikka on myös sanoja ja erityisesti se on tietoisesti luotuja mielikuvia. Politiikassa johtava asemassa oleva poliittinen virtaus dominoi käytävää keskustelua. Tämä ei välttämättä ole valtaosalla toimijoista kovinkaan tietoista. Sanoilla on usein kaikesta huolimatta ideologinen lataus - myös kieli on poliittista. Kun media tarttuu luotuun käsitteeseen toistaen sitä säännöllisesti, se alkaa kuulostaa suorastaan objektiiviselta totuudelta. Kohta joka ukko "tietää", että julkinen sektori tuottaa tehottomia ja kalliita palveluita. Näin uskotaan siitä huolimatta, että perusteltua näyttöä siitä ei ole.

Totuudeksi muuttunut (ideologinen) sanavalinta on osattava tunnistaa. On hoksattava aina ajoittain heittää ilmoille kysymys "Oisko noin?" Keskusteluhegemonian ottaminen omiin käsiin lienee vasemmiston suurimpia haasteita. Kun keskustelua käydään tavoitteiltaan vastakkaisen ideologian käsittein, on tulos vasemmiston kannalta lohduton. Hegemonian saaminen edellyttää aloitekykyä ja uskallusta olla askeleen edellä. Tässä puuhassa nopeampi ja ytimekkäämpi luo keskusteluympäristön - valitsee sanat ja vallitsevan lähestymiskulman.

Antonio Gramsci